sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

RAKSILA

Hautajaisvieraat
lähestyvät uhkaavina.
Poistuvat hautausmaalta.
Metsästävät.
Aion kirjoittaa runon heistä
mutta muistan, että
mm. Mercyful fate on ehtinyt ensin
laulullaan Black Funeral.
Tööttäys.
Väistö.
Yleensä tätä polkua pitkin ei mene autoja.
Jauhan Pupuneidin choco-rakeita.

perjantai 25. helmikuuta 2011

3

FBI:n agentti
kuitenkin saa selville,
että he ovat menehtyneet
Faaraon kiroukseen.

torstai 24. helmikuuta 2011

2

Jokainen yritti
vastauksen kuullessaan sanoa: "Häh?"
Mutta silti moni kuoli
yllätyksettömyyteen.

tiistai 22. helmikuuta 2011

1

Jokainen kaupungissa esitti
että ei tiennyt.
Museon perustaja
on salaperäinen
muumio.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Hyönteismyrkky
muuttaa
pankin
vartijat
sääskiksi tai antaa olla.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Kun olin nuori,
minulla oli hahmo
nimeltään Papanakätilö.
Tapoin hänet,
koska äitini kertoi,
että hänen äitinsä
puhui usein kakan kummista.