Sademetsiemme valkovuodot kätkevät nojatuoleista rakennetetut rauniot

Sirpa Kyyrösen ja allekirjoittaneen runodialogi "Sademetsiemme valkovuodot" on avattu, hautasimme sen maahan. Käykää lukemassa, siitä vaan.

R2

kerron
koska et osaa pitää salaisuuksia,
pitikin sekaantua spiraaliin,
kirous väreilee,
faarao synnytti muumion kuin
yrittäisin tehdä siitä antikliimaksin,
Pac-man syö nännit.

R

Haarniska pyörii alas portaita,
linna yskii,
kyläläiset sairastuvat ruttoon.

(Nuoruuteni maisema)

Tehtaiden piiput paahtavat taivaan vatsalaukun leiväksi.
Lyijy aivoissa saa tuntemaan hirvittävää syyllisyyttä,
helpotan oloani sylkemällä luoteja.
Olin kadota, nyt löydän itseni,
rakennustyömaa tatuoi lainausmerkin otsaani.


Kesän lämpö on nokkosten polttamaa ilmaa.
Meikki värjää rakastajattareni rähmää,
hän ei anna minun tukehtua arkkuuni,
hän piiskaa happisäiliöt selkääni.


Viiden vuoden kuluttua
ongin lapsemme kaivosta,
nukutan sitä koko vyön vaunuissa,
kunnes se ei ole enää kallonkalpea,
sarastus on sen poskien puna.


Muutan kaupunkiin,
jossa ei asu ainoatakaan tuttua, ja sidon hiukseni poninhännälle.
Joku tyttö sanoi, ettei voi
parantaa minua.
Kun suutelimme, perin sadan rocktähden sperman mukana
heidän lahjakkuutensa.




--------------------------
Tämä sikermä julkaistiin Kulttuurivihkoissa 1/2002. Nimeän sen nyt "Nuoruuteni maisemaksi" Ouluun muuttomme kunniaksi.

School's out

Sunnuntaina krapula

Perjantai-iltana