Vielä sananen poikien välisestä ystävyydestä

FONZIE

Kävelen mallitoimiston ohi,
imen vanupuikkoa kuin tupakkaa.
Kaikki havahtuvat suihkuissa.
Jos hakisin kaksosystäväni,
ihmisetkin alkaisivat ampua meitä singoilla.

Hän on hölmö,
työnnän kieleni hänen suuhunsa.
Hänen nenänsä alkaa vuotaa verta.
Aina silloin halaan häntä
jokaisen vuoden edestä.

Kolmas on joukko poikia.
Johdan heidät ihananisojen rouvien
onttouden lävitse vallattuun yksiöön.
Tilaamme sinne tietokoneita.
Mutta tänään tämän törkimyksen on koristava
vielä vähän matalammalta.

Eilen oopperalaulaja lauloi hidasta hittiä,
näin räjähdyksen hänen takanaan.
Silmäpussini ja poskipääni
valuivat kaupunkilaisten sytkäreihin,
sehän tässä harmittaa.

Tässä underground-lehti Navassa vuonna 1996 julkaistussa ja vuonna 1995 kirjoittamassani runossa runon "Kolme Dee glögi" esiintyvä poikien välinen ystävyys viedään pitemmälle. "Fonzie" on rooliruno. "Fonzien" lopussa on esillä postmodernille ominainen "korkean" ja "matalan" sekoittuminen: "oopperalaulaja lauloi hidasta hittiä". "Fonzien" minä on monella tapaa samanlainen kuin tv-sarja Onnenpäivien Fonzie, ainakin suhteessaan nuorempiin poikiin, mutta paljon vieraantuneempi yhteiskunnasta. Muutenkin otsakkeen voi nähdä ironisesti itse runoon nähden.